Luoksetulon vahvistamista

Nicki on 15 viikkoa vanha. Leimautumisen ja sosiaalistumisen aktiivivaiheet alkavat olla ohi. Tahtominen ja oppiminen voivat alkaa! Pohja on luotu, ja omasta mielestäni olen onnistunt siinä hyvin. Nicki luottaa minuun, ottaa erinomaisen hyvin katsekontaktin ja haluaa miellyttää. Tälle pohjalle alan nyt rakentaa ennen "mörköikää".

Eilen oltiin kunnon metsälenkillä, josta tosin tuli meille molemmille loppujen lopuksi tuskien taival. Ollaan käyty metsässä aiemminkin kääntymässä, mutta nyt mentiin mustikkaan ja samalla hakemaan kastikekantarellit. Nicki kulki aluksi kintereilläni ja tunki itsensä juuri siihen mättääseen säheltämään, josta yritin marjoja poimia. Kun aika kului, pentu rohkaistui liikkumaan vähän kauemmas ja saavuttuamme kallioiselle seudulle innostui jo juoksentelemaan jälkien ja hajujen perässä. Mustikatkin alkoivat löytää tiensä suuhun suoraan pensaasta.

Vaikka Nicki rakasti mustikoita ja niiden suuhun hamuaminen pensaista näytti kovin hankalalta, en suostunut tarjoilemaan. Mustikat ovat mainioita koulutusherkkuja, ja niiden avulla treenasimme luoksetuloa. Näin toimimme. Keräsin kourallisen mustikoita ja odotin, kunnes Nicki lähti innoissaan juoksemaan minusta poispäin. Kesken kiihkeimmän juoksun kutsuin iloisesti "tule", ja Nicki kääntyi ja juoksi takaisin (tätä on treenattu omalla pihalla). Sitten pyysin Nickin istumaan. Sitten se sai ahmia koko kourallisen mustikoita kädestä. Kolmannella toistokerralla ei enää tarvinnut kehottaa luoksetulon jälkeen istumaan, vaan se tapahtui automaattiseti. Tätä harjoitusta jatketaan aina kun ollaan metsässä, ja tehdään toistot ihan sattumanvaraisesti ja yllättäen. Tavoittena on, että Nicki tulee iloisesti hihnaan kytkettäväksi, jolloin uskallan paremmin pitää sitä vapaana. Tosin meidän lähimetsässä en ole koskaan törmännyt yhteenkään ihmiseen; peuroja on kyllä näkynyt. Varma luoksetulo toimii aikanaan muuallakin. Nyt on vain siirrytty pihalta metsään,  syksymmällä sitten harjoitellaan häiriötekijöiden (=toisten koirien)  kanssa.

Niin. Se tuskien taival. Ensin sadekuuro kasteli meidät. Sitten tuuli tyyntyi ja tuli kuuma. Sitten tulivat hirvikärpäset ja tuhansittain pikkukärpäsiä, jotka tunkevat silmiin, korviin ja sieraimiin. Ajattelin, että päästään helpommalla, jos kävellään tietä pitkin kotiin. Nicki ei ollut vielä ollut kovin monella remmilenkillä ja matka oli pitkä... Puolisen kilometriä meni hyvin, mutta sitten Nicki kyllästyi ja alkoi kiskoa sinne tänne. Pysähdyin joka kerta, kun hihna kiristyi, koska olin jo aiemmin päättänyt sitoutua siihen, että eteenpäin ei hihna kireällä KOSKAAN mennä. Joka kerta pysähtyessäni kärpäset hyökkäsivät (sekä koiran että minun kimppuun). Hiki virtasi. Koira vaistosi, että olin hermostunut ja hermostui siitä lisää. Onneksi yhden kukkulan laella tuuli sen verran, että voitiin pysähtyä pidemmäksi aikaa rauhoittumaan. Kilometrin matkaan meni varmaan tunti. Ei enää koskaan tätä treeniä näissä olosuhteissa!

Sosiaalistamisesta ja oman tahdon kehittymisestä

Nicki on helppo pentu, eli mukava ottaa mukaan kaikkialle, minne koiran kanssa vaan saa mennä. Varovasti on kuitenkin edetty, koska ihan selvästi Nicki esimerkiksi säikkyy meidän tiellä ajavia autoja. Mutta ne ajavatkin tässä kovin lähellä ja kovaa. Vaikka koitin kerran jopa kävellä keskellä tietä, auto vaan ei hidastanut, vaan automaattisesti oletti, että minä hyppään koiran kanssa ojaan... GRRR. No. Onneksi Nicki ei ainakaan vielä pyri niiden perään. Reaktio on ennemminkin sellaista yleistä reuhaamista. Nyt pitäisi saada Nicki reagoimaan rauhallisesti väistämällä esimerkiksi sivulle tai taakse ja pyrkiä jatkamaan kävelyä pysähtymättä.

Tällä hetkellä yritän saada Nickin pelottavissa tilanteissa rauhalliseksi pysähtymällä ja menemällä alas koiran tasolle. Vaikka monet koira-asiantuntijat ovatkin sitä mieltä, että autoihin ei saisi itse reagoida esimerkiksi hihnaa kiristämällä, minusta maalaisjärjen käyttö on sallittu. Jos koira saa vapaasti panikoida joka kerran, kun auto lähestyy, siitä tulee totuttu käyttäytymismalli. Meidän tiellä väistämineen ei ole mahdollista, ja ojaan en suostu hyppimään.

En aio vaatia koiraa normaalilenkillä kulkemaan sivulla tai takana. Minusta koiran pitää saada rauhassa haistella, ja hihnassa saa liikkua melko vapaasti kunhan ei vedä. "Seuraa"- ja "taakse"-käskyt on toki hyvä hallita tilanteissa, joissa joku tulee tiellä vastaan. Nyt näistä arjen käskyistä Nickillä taitaa olla jonkin verran hallinnassa "ei", "istu", "tule" ja "pissalle".

Kaikenlaiseen ihmisten toimintaan siedätyksenä on käyty muutaman kerran Lammalan kaupan edessä istuskelemassa, koska siinä käy jatkuva liikenne... autoja, ihmisiä, polkupyöriä ja mopoja tulee ja menee. Tämä on mennyt erinomaisen hienosti. Nicki pysyy rauhallisena ja katselee. Eli oppii pikkuhiljaa, ettei kaikkeen tarvitse reagoida.

Muita asioita, joihin Nickiä on totutettu:

• porokoira (aikuinen narttu, tuleva lenkkikaveri kylillä)
• porokoira (nuori narttu, innokas leikkikaveri)
• TV-asentaja työkaluineen (mm. pora)
• eri ikäisiä lapsia, miehiä, naisia
• pölynimuri
• ruohonleikkuri
• automaattiovi ja tralli (pitää vielä käydä uudelleen koittamassa)
• Agrimarket
• auton turvavaljaat (autoilu sujuu jo hienosti!)
• yksin autossa odottaminen
• yksin kotiin jääminen
• polkupyörä
• mopo (ääni vielä pelottaa)

Nickiä on nosteltu ja kosketeltu joka paikkaan päivittäin. Erityisesti tassuja ja korvia olen rämplännyt ja saanutkin koskea ihan vapaasti. Tänään sitten ensimmäistä kertaa kynsien leikkaaminen ei enää ollutkaan Nickin mielestä "kivaa", ja jouduin aluksi pitämään tassusta todella tiukasti kiinni, kun Nicki yritti hypätä pois sohvalta ja vain ja ainoastaan nauttia ydinluustaan (tavallisesti Nicki on keskittynyt luuhun ja minä tassuihin). Kynnet kumminkin leikattiin pienen väännön jälkeen ihan sovinnolla ja rauhassa, pakottamatta. Pitänee siis edelleen toteuttaa kynsiprojekti vähintään viikottain, ettei tule ongelmia jatkossa. Voitaisi ehkä hoitaa useamminkin, ja yksi tassu kerrallaan. Nyt tuli leikattua kaikki kynnet, kun nihkeän alun jäkeen onnistui niin mainiosti. Korviin saa edelleen koskea ihan vapaasti, ja Nicki tuntuu jopa tykkävän siitä.

Nicki taitaa kyllä vaistota, että arastelen kynsien leikkuuta. Edellisen perroni kanssa jouduin nimittäin asiasta taistelemaan todella pitkän aikaa, ja usein oli kädet mustelmilla ja itku silmässä. Nekku antoi kyllä pentuna leikata kynnet normaalisti, mutta oman tahdon kehityttyä vastusteli kaikkea mahdollista "kajoamista" todella aggressiivisesti. Vei melkein pari vuotta, ennen kuin tässä kynsiasiassa oli saavutettu yhteisymmärrys, ja Nekku jopa joskus tarjosi itse tassunsa pedikyyriin. Mutta se ei kyllä muutenkaan pentuna nauttinut koskettelusta, silittämisesti tai ihmisen läheisyydestä. Korvakarvoja ei voinut lainkaan nyppiä; poistin ne sairaanhoitajan "bänksejä" käyttäen pari kertaa vuodessa, kun olivat silleen sopivasti nypättävässä paakussa. Oman tiensä kulkija oli. Ja kodinvaihtaja siitä sitten valitettavasti tuli.

Pusuja, pusuja!

Nicki sai eilen ensimmäiset rokotukset ja meinasi pusutella eläinlääkärin kuoliaaksi. Ei pysynyt millään paikallaan pöydällä ja piikin laittoa ei huomannut lainkaan. Ihan toisenlainen kuin ensimmäinen vesikoirani, joka jo noin pienenä murisi lääkärille, että "muhun et koske, et kyllä varmana koske, tai saat hammasta!" Kuukauden päästä tehoste ja rabies. Otan samalla Nickille passin, jos tulis vaikka syksyllä käytyä Virossa Villa Ottiliassa, jossa on opiskeluajoilta tuttu majatalon emäntä. Koiraystävällinen paikka ja hyvät ulkoilumaastot.

Varsinainen elosalama. Kuvassa lahjanaru saa kyytiä.

Se on vesikoira!

Mentiin tänään Nickin kanssa kahdestaan Ölmosin rannalle, jonne perinteisesti on voinut ottaa koiran mukaan, jos on kävellyt niemen ympäri toiselle puolelle. Siellä on vähän enemmän kivikkoa ja levää eikä yleensä lainkaan pieniä lapsia. Huh. Yhdessä vuodessa rannasta olikin tullut varsinainen turistikohde; metsää oli hakattu ja parkkipaikka rakennettu. Paikalle oli jopa pystytetty kyltti, jossa oli SÄÄNNÖT. Aiemmin metsän siimekseen on ollut pysäköitynä asuntoautojakin, mutta nyt oli vaan risukkoa ja avohakkuuta...

Kannoin pennun pahimpien ryteikköjen yli. Puolivälissä matkaa ylitimme puron, jota aiemmin varjostivat ikivanhat puut. Toisella puolella niemeä oli joitakin ihmisiä ja muutamia koiria. Ajattelin, että ehkä Nicki uskaltautuisi kahlailemaan vähän. Aava meri näytti olevan sille ihmetyksen aihe. Itse aioin vähän pulahtaa, kun ryteikössä oli tullut kuuma ja paarmatkin vaivasivat. En ehtinyt kuin kahlata polvia myöten, kun Nicki juoksi perään eivätkä sen pikkujalat enää yltäneetkään pohjaan... Nicki ui. Ja todella hienosti; ei lainkaan räpiköiden vaan arvokkaasti. Yritin useampaan otteeseen mennä uimaan, kun Nickille alkoi jo tulla kylmäkin, mutta ei. Se olisi varmaan seurannut minua maailman tappiin.

Hienosti matkalla ohitettiin ihmiset ja koirat; Nicki oli minulla kytkettynä auton turvavaljaissa, jotka kyllä eivät ole maailman mukavimmat. Yhtään ei pentu kuitenkaan kiskonut tai yrittänyt reuhata hihnan kanssa. Hihnakäyttäytymisen harjoittelun voisikin ehkä aloittaa valjailla, niin tottuisi ensin kävelemään vierellä ja suhtautumaan hihnaan "ystävällisesti". Panta voisi olla kaulassa ihan muuten vaan.

Pennun sosiaalistamisesta

Tänään on Taalintehtaalla Baltic Jazz; ihmisiä, koiria, hälinää ja vilinää. Joskus ennen (eli silloin ensimmäisen koirani kanssa, kun vielä tutkin netistä kaikki mahdolliset koirasivut ja luin kaikki mahdolliset koulutusoppaat) olisin ajatellut, että siinäpä loistava tilaisuus pennun sosiaalistamiseen. Mutta enpä ajattele enää. Minusta ennen pennun totuttamista uusiin tilanteisiin lauman marssijärjestyksen pitää olla kristallinkirkas. Toisin sanoen pennun on voitava luottaa siihen, että vaikka taivas putoaisi niskaan, emäntä/isäntä (johtaja) hallitsee tilanteen. Lisäksi on turha altistaa kokematonta pentua liian monille hankalasti käsiteltäville asioille ja tapahtumille yhtä aikaa. Liian rankka ja varhainen "sosiaalistaminen" voi myöhemmin kostautua arkuutena.

Kasvatusoppaiden mukaan pentu tulisi jo pienenä totuttaa kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin: ihmisiin, eläimiin ja ihmismassoihin, kulkuvälineisiin ja ihmisten apuvälineisiin, ääniin ja hajuihin, ja, ja, ja ....lista on loputon ja uuvuttava.

 

Nickin kohdalla sosiaalistaminen tarkoittaa sitä, että pentu osallistuu meidän normaaliin elämään. Silloin tällöin meillä käy lapsia, remonttimiehiä, lasten vanhempia, miehiä ja naisia.. autoja ajaa aika kovaa ohi aidan takana...  joku auto ajaa meidän pihaan... me käydään naapurissa... ajetaan kylille kauppaan... Nicki tulee mukaan ostamaan maaleja Agrimarketista... odotellaan S-marketin parkkipaikalla, kun Aino ostaa jäätelöä... Kaikissa näissä tilanteissa pentu huomaa, että jotain vähän tavallisuudesta poikkeavaa tapahtuu, mutta tyytyy sitten jatkamaan omia puuhiaan. Eli huomaa jo ensimmäisestä kerrasta, ettei tilanteessa ole mitään sellaista, joka vaatisi toimenpiteitä. Kun kukaan muukaan ei näytä mitenkään hötkyilevän... Ja uudet asiat kohdataan sitä mukaa, kun ne eteen tulevat.

Kaiken tämän tavoitteena on kasvattaa rohkea, hyvähermoinen koira, joka hallitsee itsensä uusissakin
tilanteissa. Aika näyttää, olenko ollut oikeilla jäljillä näiden ajatusteni kanssa ja toiminut tärkeänä pentuaikana parhaalla mahdollisella tavalla. Ainakin tämä tuntuu minusta hyvältä, ja Nicki vaikuttaa onnelliselta ja tasapainoiselta. Juuri sellaiselta pennulta, jota olen koko ikäni toivonut.

Nicki osallistuu

Nicki haluaa osallistua. Se on aina siellä missä tapahtuu, kumminkaan hakematta nimenomaisesti huomiota. Olen yrittänyt pikkuhiljaa leikellä pihaamme reunustavaa ikivanhaa syreeniaitaa, jotta se vähän tuuhentuisi ja tuottaisi kukkia muuallakin kuin taivasta hipovissa huitulalatvoissa. Nicki on kärsivällisesti ollut mukana kun leikkelen paksuista kaadetuista rungoista pieniä oksia

Tässä joitakin positiivisia huomioita, mitä nyt 12-viikoiseta pennusta voi sanoa.

Nicki on:

• Rohkea: kun kastelukannu kaatuu kun sitä rämplää, Nicki pakenee vähän kaummaksi mutta menee sitten tutkimaan kannua tarkemmin.
• Itsenäinen: jos sille antaa jonkun lelun, se osaa leikkiä itsekseen ja keksii esineistä ihan uusia ominaisuuksia.
• Kärsivällinen: jos ulkoa löytyy mielenkiintoinen jälki, se seuraa sitä pitkään
• Sosiaalinen: se hakeutuu ihmisten seuraan ja osaa rentoutua sekä nauttii kosketuksesta

Ja sitten se yrittää kiskoa lapsia sukista mukaansa leikkiin, hyppii vasten paljaita sääriä, pissii vähän minne sattuu, jemmaa lempiluutaan talon perustuksiin, menee pesuvatiin lotraamaan ja sen jälkeen kaivelemaan kuoppia pihamaalle, jolloin valkoisista sukista tuleekin harmaat... Eli ihan normipentu.