Nicki vaanii. Hiipii ihan hiljaa Neposen aitausta kohti, pysähtyy välillä ja tarkistaa, ettei Nepi vaan ole huomannut... (tietysti kani on huomannut, se ei vaan piittaa). Seisoo välillä etutassu kohossa, ja joskus takatassukin ja sitten.... rynnistyshyökkäys! Neponen ei edelleenkään piittaa, vaan mutustelee voikukanlehteä.
Eilen löytyi portin pielestä jälki. Se johti mutkitellen Neposen aitaukselle päin. Portin pielessä haju oli erityisen vahva, ja sinne piti palata useamman kerran. Todennäköisesti aidan ali oli tullut naapurin kissa. Villikissojakin täällä joskus näkee; yhtenä vuonna eräs korvapuoli kolli kävi pissimässä auton renkaisiin joka aamu...
Kesken jäljen seuraamista löytyi sieniä; jotain valkoisia ohutvartisia (ja apua, ehkä myrkyllisiä?). Niitä piti välttämättä maistella. Haroin kaksin käsin sieniä kouriini. Voi ei; tuollakin niitä kasvaa. Toisella kädellä pitelin koiraa, joka oli ihan innoissaan löytämästään aarteesta (kun emäntäkin näytti niistä niin kovin innostuvan) ja toisella koitin saada sieniä poimittua edes vähän kokonaisina ja viskeltyä aidan taakse. Kovin olivat pieniä ja hajosivat helposti. Mahtoi siinä tiellä kulkijoilla olla ihmettelemistä. Tunnistaakohan koira, mikä sieni tai kasvi on myrkyllinen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti