Se on riiviö!

Kahden tuskaisen kuuman päivän jälkeen ilma viileni ihan yhtäkkiä ja laitoin koko taloon läpivedon; kaikki ovet ja ikkunat auki sepposen selälleen. Lähdettiin Nickin kanssa ensimmäistä kertaa tutustumaan lähiympäristöön tarkoituksena kävellä hihnassa lähinaapuriin esittäytymään. Naapuri ei ollutkaan kotona ja hieno hihnakäyttäytyminenkin meinasi tyssätä kun herkut loppu. Jotta en olisi tehnyt tyhjäksi hyvin alkanutta projektia, kannoin Nickin kotiin.

Kotona alkoikin sitten varsinainen riekkumarei. Nicki ryntäili pitkin, törmäili, törttöili ja kaatuikin välillä liukkaalla lattialla. Roskat kaivettiin roskiksesta ja kengät eteisestä siroteltiin hujan hajan. Kyllä tämä koira tietää, mikä on sen koti. Olen oikein tyytyväinen.

Ja kyllä sitten nukutti....

Vai sittenkin terapiakoira?

Käytiin eilen Norjasta saarivierailulle tuleen Anne-ystäväni luona istumassa iltaa ja syömässä. Annella oli mukana miehensä Ken ja lapsista Lasse ja Hedda. Nicki vei kaikkien sydämen; jokaista se kävi tervehtimässä häntä vipottaen ja sitten telmi pihalla omissa pentupuuhissaan ja lopuksi nukkui ruokapöydän alla tyytyväisenä tuhisten jalkojeni vieressä.

Annen isä ei enää pärjännyt kotona ja on nyt hoitokodissa. "Pappara" on aina rakastanut kaikenlaisia eläimiä, ja Anne pyysi, saisiko viedä Nickin pyörätuolissa istuvaa isäänsä tervehtimään. Totta kai saa! Voisihan Nicki  tuoda iloa muidenkin kuin oman perheen elämään.

Saalistaja, jäljestäjä vai kantarellikoira?

Nicki vaanii. Hiipii ihan hiljaa Neposen aitausta kohti, pysähtyy välillä ja tarkistaa, ettei Nepi vaan ole huomannut... (tietysti kani on huomannut, se ei vaan piittaa). Seisoo välillä etutassu kohossa, ja joskus takatassukin ja sitten.... rynnistyshyökkäys! Neponen ei edelleenkään piittaa, vaan mutustelee voikukanlehteä.

Eilen löytyi portin pielestä jälki. Se johti mutkitellen Neposen aitaukselle päin. Portin pielessä haju oli erityisen vahva, ja sinne piti palata useamman kerran. Todennäköisesti aidan ali oli tullut naapurin kissa. Villikissojakin täällä joskus näkee; yhtenä vuonna eräs korvapuoli kolli kävi pissimässä auton renkaisiin joka aamu...

Kesken jäljen seuraamista löytyi sieniä; jotain valkoisia ohutvartisia (ja apua, ehkä myrkyllisiä?). Niitä piti välttämättä maistella. Haroin kaksin käsin sieniä kouriini. Voi ei; tuollakin niitä kasvaa. Toisella kädellä pitelin koiraa, joka oli ihan innoissaan löytämästään aarteesta (kun emäntäkin näytti niistä niin kovin innostuvan) ja toisella koitin saada sieniä poimittua edes vähän kokonaisina ja viskeltyä aidan taakse. Kovin olivat pieniä ja hajosivat helposti. Mahtoi siinä tiellä kulkijoilla olla ihmettelemistä. Tunnistaakohan koira, mikä sieni tai kasvi on myrkyllinen?

Vessa paperilla

Olen tunnollisesti vienyt Nickin ulos aina sen herättyä, syötyä tai leikittyä sillä tuloksella, että ulkona se yleensä istahtaa paljaan jalkani päälle. Vartin mietiskelyn (varmaan jotain sen suuntaista, että "Milloinkahan minä oikein pääsen sinne vessaan?") jälkeen kyllästyn ja mennään takaisin sisään, jossa Nicki välittömästi pissii paperille... Pitäsikö ripotella sanomalehtiä nurmikolle?

Tänään Nicki oli yksin pari tuntia kun vein Ainon leirille ja kävin kaupassa. Ei ainakaan vinkunut kun lähdettiin, ja takaisin tullessani talo oli ihan hiljainen. Muuta tänään: nukuttiin neljän tunnin päikkärit (minä siis myös), ja sen jälkeen käytiin ulkona Turid Rugaasin pentuja varten  tekemillä ohjeilla "treenaamassa" hihnassa liikkumista ja Nicki sai maistaa vähän juustoa. Muutama minuutti vain nyt ekalla kerralla. Todella hienosti Nicki ottaa kontaktia ja hiffaa, mitä siltä odotetaan.

Enempää ei sitten jaksettukaan liikkua tänään, sen verran hiostava on tuo ilma. Taitaa tulla ukkonen. Saas nähdä, miten Nicki siihen suhtautuu; minä olen pienestä asti tykännyt, kun oikein jyrisee ja taivaalta tulee parhaimmassa tapauksessa jopa rakeita. Serkun kanssa lapsena juoksenneltiin raesateessa ulkona uikkareissa ja kerättiin valkoisia "helmiä" kipot täyteen.

Tulimaan Pii

Nicki tuli taloon
Seitsemän päivää on kulunut siitä, kun haimme Nickin (Tulimaan Pii) Merimaskusta. Nicki on Petron ja Lunan lapsi, josta mitä luultavimmin kasvaa mahtava kotikoira ja harrastuskaveri - ja toivottavasti myös monen lupaavan perropentusen äiti, sijoituskoira kun on. Nyt jo tuntuu, kuin Nicki olisi aina asunut meillä. Tuo ihana pieni, rohkea, viisas, reipas - ja joskus niin kovin hellyydenkipeä otus. Kasvattaja Sinille suuret kiitokset luottamuksesta; koitan olla sen arvoinen.

Tutustutaan lähimaailmaan                                    
Paljon on jo ehditty; uimassa on käyty, kynnet on leikattu (Nicki nukkui koko toimituksen ajan), korvakarvoja nypitty. On tutustuttu lähinaapureihin ja kaniin. Autokyytikin oli ihan kakkupala. Ja sitten taas ojentaudutaan ja nukutaan piiitkäään milloin missäkin. Yleensä joko minun tai Ainon jaloissa Marin kotiintuliaislahjaksi antamalla lampaantaljalla. Eikä silloin noteerata, vaikka taivas putoaisi niskaan.

Viime yö oli ensimmäinen, kun Nicki nukkui yksin. Omassa pedissä unikavereiden kanssa. Alussa pientä vähän itketti, mutta kun aloin parvella hengittää huippuraskaasti, Nicki huomasi ettei se lauma sittenkään ole minnekään kadonnut. Yksinoloa on muutenkin tänään harjoiteltu viiden minuutin pätkissä. Jonain päivänä sitten lisää. Eipä meillä ole kiire mihinkään.